Evergetikon tuotteiden raaka-aineet ihastuttavat tuoksuillaan ja hoitavilla raaka-aineillaan. Tuotteissa yhdistyvät luonto, eteeriset öljyt, mehiläisvaha ja kasviöljyt. Tuotteiden tuoksut ovat peräisin kasviuutteista ja 100% eteerisistä öljyistä. Suurin osa tuotteista on vegaanisia eli tuotteissa ei ole käytetty mehiläisvahaa.
Tuotteiden valmistuksessa on erityisesti hyödynnetty perinteistä reseptiikkaa, sillä onhan Kreikka tunnettu hoitavasta luonnonkosmetiikastaan jo antiikin ajoilta lähtien. Evergetikon reseptiikka on ns. “suvun perintöä” eli ollaan todella aitojen asioiden äärellä.
Reseptiikassa hyödynnetään luonnollisia kasviöljyjä, jotka sisältävät parhaita luonnon raaka-aineita ja siksi niillä on erinomaiset ihoa hoitavat ominaisuudet. Luonnollisten kasviöljyjen sisältämät Omega rasvahapot edistävät ihon mikrobiomin toimintaa ja vaikuttavat aina ihon solutasolla asti.

Ihastuttavaa

Rehellisesti aitoa

Luonnonkosmetiikkaa
Oliiviöljy
Aito Kreetalainen Extra-neitsyt oliiviöljy on upea luonnon rohto ja Evergetikonin luonnonkosmetiikan erityinen ainesosa. Oliiviöljy sisältää runsaasti hyödyllisiä ainesosia, jotka ravitsevat, kosteuttavat ja hoitavat ihoa jättäen ihon silkin pehmeäksi. Oliiviöljy sisältää runsaasti vitamiineja ja polyfenoleja, jotka ravitsevat ihoa tehokkaasti ja edistävät ihon terveyttä. E-vitamiini edistää ihon kimmoisuutta, kollageenin muodostumista, pehmentää ja kosteuttaa ihoa sekä taistelee ihon kuivuutta vastaan.
Oliiviöljy pystyy “lukitsemaan” ihon luonnollisen kosteuden, mikä estää ihon kuivuuden muodostumisen. Lisäksi sen upeat antioksidanttiset ominaisuudet suojaavat ihoa ennenaikaiselta ikääntymiseltä. Oliiviöljy ravitsee, pehmentää ja syväkosteuttaa ihoa. Oliiviöljyn sisältämä linolihappo on erityisen arvokas raaka-aine anti-age voiteisiin, koska se hoitaa ja elvyttää ihoa.
Oliiviöljyn sisältämä palmitiinihappo puolestaan kuuluu tyydyttyneisiin rasvahappoihin ja sillä on ihoa pehmentäviä ominaisuuksia. Se pitää ihon kosteutettuna vahvistamalla sen suojakerrosta ja estämällä kosteuden haihtumista iholta.
Kaikkien Evergetikon-tuotteiden valmistuksessa käytetään vain Kreetalaista Extra-neitsyt oliiviöljyä. Oliiviöljy puristetaan viimeistään 24 tunnin kuluttua oliivien käsin korjuusta Evergetikon omasta oliivi puutarhasta.
Mehiläisvaha
Osassa Evergetikon tuotteissa on käytetty mehiläisvahaa eli beeswaxia. Mehiläisvahan sisältämä Propolis eli kittivaha on ominaisuuksiltaan voimakkaasti antibioottinen ja hoitava. Mehiläisvahaa käytetään ulkoisesti haavojen hoidossa, ihon perushoidossa, ihottuman, sieni-infektioiden ja hyönteisten puremien hoidossa.
Propoliksen sisältämät runsaat antioksidanttiset flavonoidit suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja ennaltaehkäisevät ihon vanhenemisen tuomia muutoksia. Antiseptisten ominaisuuksien vuoksi Propolis soveltuu erinomaisesti epäpuhtaan- ja akneihon hoitoon.
Mehiläisvaha ei tunkeudu ihon syvemmälle kerrokselle, vaan muodostaa suojakalvon, joka estää ihoa haihduttamasta kosteutta. Mehiläisvahassa on runsaasti A-vitamiinia, joka on välttämätöntä ihon epiteelin uudistumiselle.
Eteeriset öljyt
Eteeristen öljyjen käyttö on tunnettu muinaisista ajoista lähtien ja ne ovat 70 kertaa vahvempia kuin kasvit, joista ne ovat peräisin. Niiden tulisi olla peräisin yksinomaan pähkinöistä, juurista, puiden rungoista, lehdistä, kukista ja yrteistä. Tuotteissa on käytetty laadukkaita ja puhtaita Evergetikon 100% eteerisiä öljyjä.
Kasviöljyt
Evergetikon tuotteissa on käytetty jojoba-, makea manteli-, kookos-, sheavoi 100% kasviöljyjä, jotka kosteuttavat, hoitavat, rauhoittavat ja korjaavat ihoa.
Sertifiointi
Evergetikon saippuat on valmistettu parhaista luonnon raaka-aineista ja niille on myönnetty sertifikaatti erinomaisesta laadustaan.
Tuotteiden säilyvyys
Evergetikon käyttämät ainesosat ovat 100% luonnollisia ja niiden elinikä on yli kaksi vuotta. Tuotteiden säilyvyys perustuu raaka-aineiden itsessään sisältämiin luonnollisiin säilöntä aineisiin. Tuotteet valmistetaan lasipurkkiin, joka suojaa luonnon raaka-aineista valmistettuja aineosia.
Tuotepakkausten kierrätys
Tuotepakkaukset voi kierrättää tai uusiokäyttää. Ihastuttavista lasipulloista saat esim. sulostuttavia minimaljakoita, lasipurkeissa voi säilyttää vaikka kauneimmat korut.

